keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ohoi terveys!

hei nyt se sit lähtee!
Oon aina ollut vähän terveysintoilija. En tiiä mistä se johtuu tai millon se alko, mut se on ollu mulle pienestä pitäen asia, jolla on oikeesti ollut väliä, eli miten mää voin. Liikunta on ollu aina lähellä mun sydäntä ja suuri osa mun elämää, enemmänki se on ruokavalio, joka on heitellyt. Normaalina nuorena (tai ainakin uskon niin..) painohuolia ja kauneusihanteiden toteuttamis yrityksiä löytyy.  Rehellisesti, hävettävää myöntää.
Alan vasta pikku hiljaa ymmärtää, mitä nuortenlehdissä aina tarkotettiin sillä et "nuorena etsitään itseänsä, ollaan epävarmoja, meikataan liikaa ja käyttäydytään epävakaasti .." koska vasta nyt alan oikeesti hahmottaa, tuntee itteeni ja mun "nuoruutta" (ihanku nyt olisinkin jo kypsä aikuinen mutta..).
Se, että oon alkanut nyt löytää itteeni ja tietämään mitä mä haluan elämältä, on muuttanut mun käsitystä kauneisihanteista ja omasta terveydestä.
Painohuolet on ollu mulle aina arka ja suuri asia. Läpi mun elämän oon verrannut itteeni muihin ja tahtonut olla joko samanlainen tai parempi, kun muut. Se jos joku heijastuu mun painohuolissani.  Uskon, et jokainen nainen (miksei mieskin?) kärsii jossain vaiheessa painohuolista, joko enemmän tai vähemmän. Jälleen kerran, musta tuntuu et mulla on ollut niitä enemmän.

Muistan, kun kerran pienenä käytiin mun ala-aste ystävän kaa jostaki syystä vaa'alla. Mun ystävä paino 26 kiloa, mä painoin 29 kiloa. Vaikka olinki sillon tosi nuori, mahollisesti ekalla luokalla, muistan kuinka hirveeltä se tuntu. Mua hävetti olla toista "isompi". Tietenkään en sillon ymmärtänyt, et saatoin olla pidempi tai lihaksikkaampi kun mun ystävä sen ikäsenä, mut luoja se tuntu sillon pahalta. Mä olin vasta alle 9-vuotias ja se tuntu jo silloin pahalta. Tää on mun eka muisto, joka käsitteli paino-ongelmia.
Sen jälkeen ne on ollut osa mun elämää.

Oon aina ollut melko lihaksikas ja joskus vähän pyöreessäkin kunnossa, kuitenkin normaalipainoinen tyttö. Halusin kuitenki aina olla vähän hoikempi ja pienempi, siks tein sen eteen typeryyksiä. Saatoin olla päivän syömättä, toivoen et nyt mä laihdun. Saatoin kuntoilla paljon, toivoen et nyt mä laihdun. Erilaisia ja toista tyhmempiä ideoita vaan, et kelpaisin itselleni. eihän ne nyt tietenkään ikinä toiminu! Samanlaisena mää pysyin vuodesta toiseen, kiduttamalla välillä itteeni ja eläen tuhoon tuomituilla dieteillä, kunnes sorruin taas makeaan. Kyllä, hävettää myöntää.
Lukion kuitenkin alottaessa, mä rupesin tuntee ja arvostaa itteeni enemmän. Tajusin, kuinka huonosti ja epäterveellisesti söin, vaikka harrastinki liikuntaa ihan sopivasti. Mulle tuli sellanen olo, et halusin päästä eroon mun entisestä tavasta suhtautua ruokaan ja elää terveellisesti, voimaan hyvin, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Sainkin sen alotettua sit, mut jossaki vaiheessa se taas jäi ja mieleen tuli vanhat ajatukset "en kelpaa tälläsena, en oo sopivan kokonen..". Noi ajatukset tuotti vaan ahdistusta ja epäonnistumisen tunteita ja tässä mä jälleen kerran oon, haluun alkaa taas voimaan hyvin.

Päätin tänään, et alan taas syömään säännöllisesti ja terveellisesti . Teen tän oman hyvinvointini takia, koska mä ja jokainen ihminen ansaitsee sen, voida hyvin. Tiiän, et mulle se heikko kohta on ruokavalio ja sen takia haluunki panostaa mun ruuan laatuun enemmän. Siks päätinki kertoo sen täällä julkisesti, jotta saisin motivaatioita ja innostusta!
Oma kroppa on se, jonka kanssa täytyy vaan elää koko loppuelämänsä, miks siis vahingoittaa ja tehdä sille pahaa? Niinkun oikeesti.
Nyt siis mulla alkaa terveellisemmät elämäntavat ja suoraan sanottuna, oon oikeesti innoissani. Koska nyt kyse ei oo todellakaan mistään laihduttamisesta tai hullusta dietistä, vaan omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Itsensä huolehtimisesta ja rakastamisesta.


Eli siis arvostakaa itseenne ja nauttikaa elämästä! <3

-Daliina!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? :)